Olen neljänkympin kynnyksen ylittänyt kahden pojan äiti. Perheeseeni kuuluu lisäksi avopuoliso, kaksi koiraa ja 3 irlannin cob-rotuista hevosta.  

Sain ensimmäiset kullanarvoiset hoitoponini ja opettelin ratsastamaan 80-luvun ratsastuskoulussa. Muilla talleilla ratsastettiin ravihevosilla, ja onnekseni sain touhuta tärkeän islanninhevosruunan kanssa sen pari viimeistä vuotta. 

13-vuotiaana innokaana hevostyttönä, muuttui unelmani omasta hevosesta todeksi  1-vuotiaan suomenhevostamman myötä. Aika kului, ja opetin tammani ajolle sekä ratsastukseen. Monta asiaa tehtiin kantapään kautta, kaksi osaamatonta mutta lujatahtoista.

Opiskelujen ja omilleni muuton myötä piti luovuttaa ensimmäinen hevoseni sen hoitajalle, jonka jälkeen hevoset pysyivätkin sivuosassa useampia vuosia.

Minä ja hoidokkini, connemaraponi Ormond Steel ja islanninhevonen Hrafn frá Sauðárkróki v. 1991

Amerikan minihevosori LTD Magic Man's Dun On koiran korvikkeena.

Oma kasvattini, Northern Sky Snow Patrol, uimareissulla.

Hevoskuume yllätti esikoiseni synnyttyä. Isolle ratsulle ei olisi ollut riittävästi aikaa, joten aloin etsimään perheponiksi sopivaa shetlanninponia. Kohtalon oikusta löysin ulkomaisen minihevoskasvattajan kotisivut. Siitä alkoi 10 vuoden rupeama amerikkalaisten ja eurooppalaisten minihevosten maahantuojana, myyjänä ja kasvattajana. 

Pikkuruisten hevosten myötä se tapa, jolla olin oppinut aiemmin hevosia kouluttamaan, alkoi pikkuhiljaa muuttaa muotoaan. Meille saapui useista Euroopan maista eri-ikäisiä, enemmän ja vähemmän käsiteltyjä minihevosia. Moni piti opettaa lapsiperheeseen tai kotieläinpihalle sopivaksi, lastenkin käsiin turvalliseksi eläimeksi.

Maahantoin myös andalusialaisen orivarsan, PRE-oriin ja lipizza-tamman. Samaan aikaan työskentelin vuoden verran ravihevostilalla starttihevosten, nuorten, siitostammojen ja varsojen parissa. Kokemusta kertyi monelta eri saralta.

   Vuonna 2009 toteutin ideani suomalaisen minihevos- ja ponimaailman yhdistävästä lehdestä, jonka ensimmäinen numero käsitteli ainoastaan minihevosia. MiniMaailma-lehti ilmestyi neljä kertaa, yhden naisen projektina, ja kokosikin hienosti yhteen suomalaisia poniharrastajia. 

Lehden kautta tutustuin Minna Lindströmiin, joka niinikään toi lehtihyllyyn samana keväänä tiedostavan hevosihmisen lehden Tunne Hevonen. Minnan luona näin sitä hevosenkäsittelyä, joka istui omaan ajatusmaailmaani. Moni jo entuudestaan tekemäni asia sanoitettiin selkeäksi toiminnaksi. 

Ensimmäinen irlannin cobini, Mavourneen Breandan, ja rapsuttajansa CS Royal Toros Braveheart takanaan JS What A Joy.

LTD Magic Man's Dun One, vain 72 cm korkea ori tapaa irlannin cob-oriin SD One Of A Kind.

Minihevosten lisäksi sydämeeni löytänyt rotu on irlannin cob. Seurasin rodun kulkua Suomessa parisen vuotta, kunnes tuli aika hakea se ensimmäinen oma tupsujalka talliin. 

Vuotiaan orivarsan hankkimisesta on nyt 13 vuotta, ja vaikka kyseisen hevosen myin ajo-ja ratsukoulutettuna eteenpäin, lisää rodunedustajia on elämääni siunaantunut pysyväksi laumaksi ja työkavereiksi asti.

Vuonna 2013 törmäsin netissä mini cobeihin, kasvattajien määrittelemään alle 130 cm alittaviin irlannin cobeihin. 

Toin maahamme ensimmäisen vain 120 cm oriin, ja siitä seurasi useammankin tupsujalkaisen muutto kauttani saarivaltioista uusille omistajille Suomeen. Osa viipyi tallillani opetuksessa, jos tarvetta oli, ennen muuttoa uusiin koteihin. 

Mini cob Killflynn Little Warrior astuu Suomen kamaralle

Lähtötilanne. Bossin mielentila ihmisen kanssa oli alkuun usein jännittynyt ja huolestunut.

Hevostoimintani käännekohta oli keväällä 2014, kun ostin Irlannista oriin The Blue Boss. Se oli tullessaan hyvin karjas, perinteiseen tapaan kuolain suussa tai narun turvan ympärillä talutettavaa tyyppiä, mutta myös hyvin herkkä.

Aloin kouluttamaan sitä ensin irti, jolloin sen oli mahdollista purkaa suuremmat jännityshöyryt etäämpänä minusta. Alun tavoitteena oli vain saada se pysymään rauhallisena lähelläni, vahvistaa kontaktia, ja vasta sitten opettaa muita perusasioita. 

9-vuotias Boss tiesi paljon asioita. Ihmisen kanssa piti olla hieman varuillaan. Traileri tarkoitti kiihtymistä ja purkutilanne nosti kierrokset tappiin; " tultiinko Irlannin markkinoille?"

Kuolain tarkoitti kaiken karjauden näyttämistä, "nyt astumaan!"

Oli lukuisia tilanteita, joissa Bossilla oli varmaa tietoa tulevasta, eivätkä näkemyksemme tilanteesta olleet kovin yhteneväiset.

Oriilla oli koko ajan kiire, ja ensimmäinen vuosi kului lähinnä opetellessa rauhallista mielentilaa kaikissa perustilanteissa, mihin ihminen hevosen normaalissa arjessa vie. 

   Pikkuhiljaa lisättiin kuvaan satula sekä suitset. Ratsastus tuli ajankohtaiseksi, ja tarve hakea apua. Aiemmin oppimani ratsutusmetodit eivät enää tuntuneetkaan kovin järkeviltä herkästi kiihtyvän Bossin satulassa. Hevoskouluttaja Meeri Simula auttoi meitä eteenpäin. Hänen luotaan haimme hyviä, rentoja kokemuksia vieraasta ympäristöstä ja satulassa olemisesta. 

Huolellinen työskentely kontaktin ja rauhallisen mielentilan kautta kannatti. 

Kaksi vuotta Suomeen tulonsa jälkeen Boss toimi luotettavasti myös pienten lasten parissa, irti ja talutuksessa. 

Nopeat, isot reaktiot olivat poissa, tilalla oli vahva kontakti ja luottamus minuun ja tilanteisiin, joissa olin Bossin turvana. 

Satukuvausta talvella 2018

Alun tunnelmissa... Nyttemmin myös ylälinja on saanut lihasta ja alakaula on rento. Muutos on vaikuttava.

Meitä kävi kotona katsomassa SKH-palveluiden Susanna Hämäläinen. Suskan avulla opin huomioimaan hevosen pienimmätkin merkit, jotka kertovat jännittymisestä tai stressi-alueelle siirtymisestä. 

Tuli myös ilmi; mitä paremmin hevonen pystyy säilyttämään kontaktin erilaisissa tilanteissa, sitä vähemmän näitä rauhoittavia signaaleja esiintyy. 

Tänä päivänä teemme yhteistyötä; Suska luennoi rauhoittavista signaaleista ja minä teen haluttaessa demohevosella käytännön osuuden. 

Mutta vielä hetkeksi menneeseen. Bossin jäätyä omakseni, oli päätöksen aika. Minihevoseni, joita parhaimmillaan oli 12 pään lauma, löysivät pikkuhiljaa uusiin koteihin. Näin pystyin tarjoamaan Bossille mahdollisuuden lajityypilliseen elämään. Sen seuraksi muutti Englannista tiine tamma Bob's Girl.

The Blue Boss ja Bob's Girl keväällä 2017
The Blue Boss ja Bob's Girl keväällä 2017
Vuorokauden ikäinen Emma menossa ensimmäistä kertaa ulos.
Vuorokauden ikäinen Emma menossa ensimmäistä kertaa ulos.

Seuraavana keväänä syntyi "Emma" (Dreamteam's Cilia). Sain aloittaa kontaktikoulutuksen puhtaalta pohjalta. Tulokset yllättävät minut edelleen.

Vuonna 2017 aloin tarjoamaan kontaktipohjaista hevosenkoulutusta ja maastakäsin työskentelyä asiakastyönä. Luokseni löysi alkuun ihmisiä, joilla oli jonkinlaisia ongelmia hevostensa kanssa. Myöhemmin aloittamillani kontaktikursseilla pääsin ohjaamaan myös hevosikkoja, joilla kaikki osa-alueet toimivat. Kontaktitreeni erilaisissa tilanteissa on myös hyvä lisä arkeen lisäämään keskinäistä vuorovaikutusta ja syventämään luottamusta.

Hevosenleikkiä
Hevosenleikkiä

Boss on kuljettanut minua melkoisen matkan tähän hetkeen. Olemme saaneet olla mukana unohtumattomissa projekteissa, joissa onnistuminen on ollut kiinni ihmisen ja hevosen välisestä yhteydestä. Lue lisää Bossin omasta esittelystä.

Emman kanssa olemme vielä lapsenkengissä, mutta olemme jo ylittäneet sen, mihin ikinä ajattelinkaan pääseväni suhteessa hevoseen. Mielenkiinnolla kohti tulevaa, minne ikinä meidän tie vie! 

Herkkä kontakti
Herkkä kontakti
Ensimmäinen syksy, tutkimusretkellä...              Kuvat: Johanna Sjövall
Ensimmäinen syksy, tutkimusretkellä... Kuvat: Johanna Sjövall